lauantai 12. lokakuuta 2013

Vihreät ovat totalitäärisiä stalinisteja

Kaikki ovat varmasti törmänneet viime päivinä velloneeseen hulabaloohon Greenpeacesta, Arctia Shippingistä ja Heidi Hautalasta. Mikäli yksityiskohdat ovat jääneet hieman hämärän peittoon, niin otetaanpa pieni kertaus:

Greenpeace järjesti mielenilmauksen, jossa kyseisen järjestön aktiivit valtasivat valtion omistuksessa olevan Arctia Shippingin kaksi jäänmurtajaa. Tempullaan Greenpeace vastusti arktisten alueiden öljynporausta, sillä kyseiset jäänmurtajat olivat olleet öljy-yhtiö Shellin käytössä suojaamassa öljynporauslauttoja Alaskan alueella.

Koska tuollainen laivojen valtaus ei varsinaisesti ole lain mukaista, halusi Artcia Shipping tehdä Greenpeacen toimista rikosilmoituksen. Rikosilmoitus jäi kuitenkin tekemättä, sillä valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri puuttui asiaan. Omistajaohjauksesta vastaavan ministeriön johtaja Pekka Timonen kävi tiukkasävyisen sähköisen keskustelun Arctia Shippingin johdon kanssa. Keskustelu kulminoitui siihen, että Timonen antoi ymmärtää yhtiön toimitusjohtajan Tero Vaurasteen saavan etsiä uutta työpaikkaa, mikäli rikosilmoitus asiasta tehtäisiin.

Itse Heidi Hautalan osuudesta koko jupakkaan on ollut esillä kaikenlaisia teorioita. Teorioiden lukumäärä on johtunut siitä yksinkertaisesta syystä, että Hautalan ja Timosen kertomukset asiasta ovat vaihdelleet hirveällä tahdilla. Eilen perjantaina 11.10. Heidi Hautala piti tiedotustilaisuuden, jossa hän kertoi oman näkemyksensä asiasta. Toki tästkäkin kertomuksesta oli - kuten Oras Tynkkynen asian ilmaisi - "vahingossa unohtunut" sellainen pikkuseikka, kuten toimitusjohtajan potkuilla uhkaaminen, mutta mitäpä pienistä!

Kaikesta välttelystä huolimatta totuus on tullut julki. Ja totuus on se, että sekä Pekka Timonen, että Heidi Hautala ovat törkeällä tavalla ylittäneet valtuutensa ja suojelleet omaa interssiryhmäänsä rikosoikeudelliselta vastuulta!
 

Vihreät ovat totalitäärisiä stalinisteja


Tapa, jolla Heidi Hautala, ja samalla koko Vihreä puolue, toimii, alkaa olemaan aika vakiintunut. Totalitäärisen stalinistin mielestä lait ovat väyliä oman agendan toteuttamiseen. Mikäli tavoitteeseen pääseminen ei lain sallimissa rajoissa onnistu, on täysin oikeutettua rikkoa lakia, sillä totalitäärisen stalinistin agenda on kaikkien lakien yläpuolella.

Kiinni jäädessään totalitäristinen stalinisti kiistää kaiken. Jos paine silti jatkuu, alkaa muisti pätkimään. Totta kai puhutaan niin totta kuin osataan. Kun vedenpitävät todisteet on lyöty pöytään, eikä totalitäärinen stalinisti pysty enää puolustamaan agendaa, siirtää hän keskustelun epäolennaisiin ja toivoo kaiken menevän äkkiä ohi. Hän ei kuitenkaan myönnä toimineensa väärin. Kuinka hän pystyisikään? Hänhän edustaa agendaa. Ja agenda menee kaiken edelle, muistatteko?

Viimeinen vaihe on, mikäpä muukaan, kuin uhriutuminen! Koska totalitäärinen stalinisti edustaa agendaa, täytyy kaiken niskaan tulleen paskan kohdistua häneen ihmisenä. Eihän kukaan agendan kimppuun hyökkäisi! Niinpä kaikki agendan eteenpäin viemistä haitanneet ihmiset ovat ryhtyneet ajojahtiin kyseistä ihmistä kohtaan. Kaikki johtuu hänen persoonastaan, ei siitä mitä hän on tehnyt.

Muistutan vielä, että Hautalan lisäksi ainakin Oras Tynkkynen, Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö sekä varapuheenjohtaja Anne Bland ovat julkisuudessa sanoneet ettei Hautalan toimissa ole ollut mitään huomautettavaa.

Samaan virteen on muuten yhtynyt myös rakas pääministerimme Jyrki "Jykä" Katainen. Jos vihreät ovat totalitäärisiä stalinisteja, niin mikäs herra pääministeri sitten on? ;)

Tynkkynen on mielestäni kuitenkin onnistunut parhaiten tässä pro Heidi Hautala -kampanjassaan! Tynkkysen mukaan toimitusjohtajalle on viestitty väärässä tyylilajissa, mikäli hän on kokenut sen uhkaukseksi. Lisäksi Tynkkynen on julkisuudessa pohtinut, että kenenkä intresseissä on tällainen ajojahti Hautalaa kohtaan. Tynkkyseltä täyden kympin suoritus!

Täytyy tässä casessa muistaa myös antaa tunnustusta medialle, sillä toisin kuin yleensä, ei media ole tällä kertaa yrittänyt vaieta kaikkea kuoliaaksi, vaan on itse asiassa jopa tehnyt pientä tutkivaa journalismia. Erittäin hyvä! Vähintäänkin papukaijamerkin arvoista toimintaa.

Itsehän jään mielenkiinnolla odottamaan Vihreiden seuraavia suhmurointeja. On myös hauska nähdä, kuinka kaikki tämä kähmintä vaikuttaa Vihreiden kannatuslukuihin, vai vaikuttaako mitenkään. Kyllähän toisaalta jokainen Vihreitä äänestävä tietää puolueen kannan esimerkiksi sananvapauteen ja lakien noudattamiseen.
 

maanantai 7. lokakuuta 2013

Tervetuloa Suomeen - ihan kaikki!

Päivää.

YLE uutisoi eilen hankaluuksista turvapaikanhakijoiden käännytyksissä. Suomeen on kuulemma jäämässä satoja kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita henkilöitä, koska heitä ei saada palautettua.

Ongelmat käännytyksissä johtuvat pääosin kahdesta seikasta:

1) nämä maat eivät suostu vastaanottamaan kansalaisiaan takaisin
2) tulijoilta puuttuvat matkustusasiakirjat

Kaiken kruunaa kuitenkin KHO:n viimekeväinen tulkinta ulkomaalaislaista, jonka mukaan tulijalle on annettava tilapäinen oleskelulupa mikäli hän ei suostu vapaaehtoisesti lähtemään tai vastaanottajamaa vastaanottamaan. Valitettavasti tilapäinen oleskelulupa on voimassa kuitenkin vain vuoden. Mutta ei hätää - kieltäydy lähtemästä, niin saat vuoden jatkoaikaa! Ja jos ei silloinkaan oikein huvita lähteä, niin Suomen valtio palkitsee Sinut pysyvällä oleskeluluvalla!

Sano mitä sanot, Astrid, mutta mielestäni tämä voidaan nähdä aikamoisena vetovoimatekijänä turvapaikanhakijan päämäärää pähkäillessä. Onhan jo viitteitä siitä, ettei Saksakaan ole riittävän turvallinen maa Syyrian "pakolaisille". Enkä oikein jaksa uskoa, että tämän uutisen levittyä hieman etelämpään, vastedeskään olisi.

Mielestäni ainoa oikea toimintaperiaate näiden elintasopakolaisten kanssa olisi ns. Australian malli. Eli jokainen turvapaikanhakija sijoiteittaisiin automaattisesti johonkin kaukaiselle vuokratulle saarelle. Siellä turvapaikanhakijoille tarjottaisiin turvaa: katto pään päälle, ruokaa sekä juomaa. That's it.

Mikäli turvapaikkahakemus sitten hyväksyttäisiin, olisi tulijalla mahdollisuus päästä Suomen rajojen sisäpuolelle. Oleskelulupa myönnettäisiin vuodeksi kerrallaan ja jokaisella uusintakierroksella edellytykset turvapaikalle syynättäisiin tarkkaan. Mikäli muailma olisi siellä kotopuolessa päässyt rauhoittumaan, pääsisi turvapaikanhakija onnellisesti takaisin kotiinsa! Win-win.

Pysyvään oleskelulupaan tarvittaisiin mielestäni muitakin näyttöjä kuin pelkät kaksi edellistä oleskelulupaa. Esimerkiksi vaatimus viiden vuoden paussista valtion rahoista voisi olla ihan hyvä edellytys. Mutta näistä voidaan vielä keskustella.

Toinen mielestäni varsin tärkeä askel turvapaikkabusineksen suitsimisessa olisi lapsekkaille varmasti tuttu uhkailu-lahjonta-kiristys-metodi. Tarkoittaisi sitä, että Heidi Hautala kieltäytyisi tuplaamasta kehitysapua Somaliaan, mikäli he eivät suostuisi vastaanottamaan Suomesta käännytettyjä kansalaisiaan. Itse asiassa, Hede pistäisi rahahanat kiinni ihan tyystiin ja sanoisi, notta "nou nou". Rupeaisi luultavasti käännytyksetkin helpottumaan. Ja saattaisi joku yökerholainenkin säästyä hengissä.

YLE:n uutisessa kerrottiin, että eniten hankaluuksia tuottavat kansalaisuudet olivat Irak, Iran, Somalia sekä Afganistan. Kaikkiin näihin maihin Suomi maksoi kehitysapua vuonna 2011. (Sorry en löytänyt uudempaakaan tilastoa tähän hätään.) Uskoisin vastaanottohalukkuuden kasvavan, kun yhtäkkiä jäisikin kymmenet ellei jopa sadat miljoonat saamatta.

Mutta onneksi on solidaarisuus ja vastuunkanto.

PS. Eräs kehitysavun kohde oli Mosambikin budjettituen kapasiteetin kehittäminen.

PPS. Oli myös "Suvaitsevaisuuden edistäminen Krimillä"