Palkansaajajärjestöt järjestävät ensi perjantaina mielenosoituksen hallituksen säästötoimia vastaan. Samalla monet ammattijärjestöt lakkoilevat. Lakkoiluun osallistuvat ainakin kuljetusala, posti, kaupan ala, rakennusala, poliisit ja metalliteollisuus. Lakkoilu vaikuttaa välillisesti myös muihinkin aloihin, sillä esimerkiksi koko maan junaliikenne ja pääkaupunkiseudun bussit pysähtyvät 12 tunniksi. Lisäksi kymmeniä lentoja jää lentämättä.
Työpaikoilla keskustelu käy kuumana ja ammattiliitot värväävät vauhdilla lakkovahteja. Työpaikoilla on synkkä tunnelma; nekin, jotka hallituksen leikkauksia kannattavat, eivät uskalla avata suutaan. Nekin, jotka haluaisivat perjantaina työskennellä, eivät sitä paineen takia uskalla tehdä.
Sillä ei ole mitään merkitystä, että hallituksen toimilla luodaan luultavasti kymmeniä tuhansia uusia työpaikkoja. Sillä ei ole mitään merkitystä, että päivän lakkoilu tulee maksamaan Suomelle noin 400 miljoonaa euroa. Sillä ei ole mitään merkitystä, että Suomessa palkat ovat nousseet paljon muuta Eurooppaa nopeammin viimeisen kymmenen vuoden aikana.
Ainoa, mikä tuntuu merkitsevän on se, että saavutetuista eduista ei tingitä.
Vaikkei omaa työpaikkaa olisi enää viiden vuoden päästä, on tärkeintä, että tässä ja nyt, on mahdollisimman hyvä palkka, isot lisät ja hyvät edut. Valitettavasti tällaisella politiikalla on Suomesta menetetty kymmeniä tuhansia työpaikkoja viime vuosina ja tullaan myös jatkossakin menettämään. Suomi ei valitettavasti ole se lintukoto, mitä se 80-luvulla oli. Suomalaiset joutuvat kilpailemaan globaaleilla markkinoilla ja valitettavasti tämä onnistuu ainoastaan, jos yritykset pystyvät toimimaan kilpailukykyisesti. Tähän Suomen hallitus yrittääkin nyt saada parannusta.
Työmarkkinajärjestöille annettiin mahdollisuus yhteiskuntasopimukseen, mutta se ei heille kelvannut. Nyt kun demokraattisesti valittu hallitus tekee päätöksiä, asettuvat järjestöt poikkiteloin. Kukaan ei ole kuitenkaan sieltä suunnalta esittänyt - jos kerta hallituksen päätökset ovat huonoja - kuinka hallituksen tulisi sitten toimia Suomen kilpailukyvyn parantamiseksi? Vai syödäänkö leveästi vielä muutama vuosi ja liitytään sitten Kreikan joukkoon?
Työpaikoilla keskustelu käy kuumana ja ammattiliitot värväävät vauhdilla lakkovahteja. Työpaikoilla on synkkä tunnelma; nekin, jotka hallituksen leikkauksia kannattavat, eivät uskalla avata suutaan. Nekin, jotka haluaisivat perjantaina työskennellä, eivät sitä paineen takia uskalla tehdä.
Sillä ei ole mitään merkitystä, että hallituksen toimilla luodaan luultavasti kymmeniä tuhansia uusia työpaikkoja. Sillä ei ole mitään merkitystä, että päivän lakkoilu tulee maksamaan Suomelle noin 400 miljoonaa euroa. Sillä ei ole mitään merkitystä, että Suomessa palkat ovat nousseet paljon muuta Eurooppaa nopeammin viimeisen kymmenen vuoden aikana.
Ainoa, mikä tuntuu merkitsevän on se, että saavutetuista eduista ei tingitä.
Vaikkei omaa työpaikkaa olisi enää viiden vuoden päästä, on tärkeintä, että tässä ja nyt, on mahdollisimman hyvä palkka, isot lisät ja hyvät edut. Valitettavasti tällaisella politiikalla on Suomesta menetetty kymmeniä tuhansia työpaikkoja viime vuosina ja tullaan myös jatkossakin menettämään. Suomi ei valitettavasti ole se lintukoto, mitä se 80-luvulla oli. Suomalaiset joutuvat kilpailemaan globaaleilla markkinoilla ja valitettavasti tämä onnistuu ainoastaan, jos yritykset pystyvät toimimaan kilpailukykyisesti. Tähän Suomen hallitus yrittääkin nyt saada parannusta.
Työmarkkinajärjestöille annettiin mahdollisuus yhteiskuntasopimukseen, mutta se ei heille kelvannut. Nyt kun demokraattisesti valittu hallitus tekee päätöksiä, asettuvat järjestöt poikkiteloin. Kukaan ei ole kuitenkaan sieltä suunnalta esittänyt - jos kerta hallituksen päätökset ovat huonoja - kuinka hallituksen tulisi sitten toimia Suomen kilpailukyvyn parantamiseksi? Vai syödäänkö leveästi vielä muutama vuosi ja liitytään sitten Kreikan joukkoon?