Unelmoin

Moi.

Minulla on unelma.

Unelmoin paremmasta Suomesta.

Suomesta, jossa kansalaisia kohdeltaisiin muutenkin, kuin pelkkinä hallintoalamaisina, joita johtamaan viisaat urot ovat päässeet; ihmisinä, yksilöinä, joiden mielipiteet kiinnostavat muulloinkin, kuin ainoastaan vaalien alla.

Unelmoin Suomesta, jossa suomalaisuus ei olisi jotain, mitä täytyisi häpeillä. Suomesta, jossa isänmaallisuus katsottaisiin hyveeksi – ei paheeksi.

Unelmoin, että jonain päivänä sananvapautta arvostettaisiin yli poliittisen korrektiuden ja konsensuksen. Maailma, jossa toisin ajatteleva ei olisi synonyymi väärin ajattelevalle.

Suomi, jossa jokaisella kansalaisella olisi samat oikeudet ja velvollisuudet eikä ketään – edes valtaväestön edustajaa – syrjittäisi.

Suomesta, jossa media toimisi vallan vahtikoirana – ei valtaapitävien sylipuudelina. Media, jolle EU:n vakausrahastoista tiedottaminen olisi tärkeämpää, kuin hampurilaismerkeistä kirjoittaminen.

Unelmissani siintää Suomi, joka kokisi itsenäisyytensä niin arvokkaaksi, että se olisi halukas säilyttämään uskottavan sotilaallisen puolustuksen. Suomi, jonka etuja myös johtavat politiikot ajaisivat.

Unelmoin Suomesta, jossa asioiden ääneen sanomista ei kutsuttaisi populismiksi. Suomesta, jonka poliittiseen ilmapiiriin kuuluisi erilaiset mielipiteet. Suomesta, jossa poliittiset puolueet eroaisivat toisistaan muutenkin, kuin nimeltä.

Suomesta, jossa kuntien ja valtion työhönotossa arvostettaisiin enemmän työnhakijan pätevyyttä, kuin puoluekirjaa. Suomesta, jossa jokaiselle poliittisesta päätöksenteosta pudonneelle ei perustettaisi uutta palkkiovirkaa.

Unelmoin ja unelmoin. Sitten herään. Kuin lapsi jouluaattona, jatkan odottamista ja toivon. En halua lopettaa, sillä todellisuus satuttaa. Voiko ihmeitä tapahtua?